sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

joella

Joulukaupunki Jämsä

Keskustassa on edelleen jouluvalot kiinni tolpissa, kuten aina ennenkin. Jokainen vuosi on sama toistunut. Jouluvalot ovat esillä pääsiäiseen saakka. Anteeksi, kerron nyt uskonnosta.

Eikös Joulu ollu jeesuksen syntymäjuhla ja pääsiäinen taas oli ristiinnaulitsemisen päivä. Näin ainakin koulussa meille opetettiin 1980-luvulla. Tosin lumihiltale on neutraali aihe jouluvaloihin.

Mutta pylväissä ne olivat tänään vieläkin kiinni. Pääsiäisenä ne otetaan pois. Niin tapahtui viime vuonnakin, ja varmaan vielä ensi vuonnakin meitä ylijouluvaloitetaan.


Puu joen rannassa:
itse joki oli aika rauhallinen, ei mitään mainittavaa virtausta ollut havaittavissa.
Laiva nimeltä "PULP"
Toivotaan, ettei sille koskaan käy pulp pulp pulp..
Jämsänjoen ranta oli täynnä jokilaivoja. Ne on hienon näköisiä.
Tuulikki II - risteilyalus. Sillä voi maksua vastaan olla matkustajana Jämsänjoen risteilyllä.


Seppolan sillan alapuoli.

Mustaa Makkaraa.

Tänään tuolla ulkona kyllä tuntui olevan aika keväistä, lämmintä ja mukavaa. Kevät on sitten kait tulossa muuttuakseen kesäksi.

Joki oli tyyni, Jämsänjoen ranta on kaunis paikka keskellä kaupunkia, jolla ei ole talvikunnossapitoa?

joku on kääntänyt liikennemerkin.

Ei kommentteja: