tiistai 31. maaliskuuta 2020

Virtauksen suunta

Joki virtaa nuolen osoittamaan suuntaan.


maanantai 30. maaliskuuta 2020

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Vanhaa tietoa

Lounaskahvila Apipata lopetti jo vuosia sitten.


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Maskulan talo

Hiidenmäen risteyksen läheisyydessä oleva talo.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Opaste Eurooppatielle

Vaan tästä päivästä lähtien on melko turhaa yrittää jatkaa matkaa Lahdesta Helsinkiin.
Uusimaa eristettiin muusta Suomesta Korona viruksen vuoksi tänään.

Koskahan on muiden vuoro? Ainakin Himos meni jo viikko sitten kiinni. Myös turha liikenne Vaherista Keskustaan olisi tässä maailmantilanteessa tuomittu teko.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Uudehko valaisin

Näitä liiketunnistuksella olevia tolppia on Tervaleppämetsän lenkkipolulla.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Näytökset peruutettu

Jämsän elokuvateatteri Kinotar sulkee ovensa Koronapandemian vuoksi.
16. päivä maaliskuuta kaupungin info-näyttö vielä mainosti elokuvia.

tiistai 24. maaliskuuta 2020

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Peilityyni joki

Jokisatama. Taustalla näkyy uutena maisemana Saaren kartano. Talon edessä oli ennen puita.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Saaren kartano

Taannoinen puunkaato valtatien vierestä, antoi Saaren kartanon taas osaksi jokimaisemaa.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Vesitorni

En ihan lähtisi kävelemään noita portaita..


perjantai 20. maaliskuuta 2020

Julkista liikennettä valtatiellä 9

Kuvattu 16.03.20

Koronan takia julkista liikennettä Suomessa on nyt typistetty.


torstai 19. maaliskuuta 2020

Auringonlasku päivältä, joka jäi historiaan

Auringonlasku 16.03.2020 - Päivänä, jolloin Suomi suljettiin.
Korona viruspelko näkyy Jämsässäkin, ruokakaupoissa. Koreja kannetaan rukkaset kädessä.

Julkisilla paikoilla oleskelu tuli vältettäväksi toiminnaksi. joten keväiset kuvausmatkat saa nyt laittaa jäihin.. Kuvia on  kyllä varastossa, blogi kyllä päivittyy.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Muuttuneet maisemat

Valtatiellä yhdeksän Jämsän kohdalla on nykyään vähemmän puustoa



lauantai 7. maaliskuuta 2020

Auringonlasku valtatieltä 6

Valtatie 6 välillä Kouvola - Lahti
Tais olla Iitin kohdalla tämä maisema.
Valtatie näytteli nätisti myös kylätien osaa.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Matkakuvia: Jyväskylä

Vanha rautatieasema, nykyään ravintola Musta Kynnys.
Suosittelen! Mahtava paikka.

Vanhan aseman ikkunasta näkymä Asemakadulle. Itselle niin rakas maisema tuolla Jyväskylässä joskus asuneena. 

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Suojatien häiriö

 Ja niin taas koitti talvi Jämsäänkin. Tuossa menee uusi leveä suojatie. Lumen alle jäi taas uudet kivet.

Keskustaremontin aiheuttama ongelma Jämsän keskustassa. Suojateitäkin käytetään parkkialueina.



Tämä on jatkuva ongelma keskustassa. Ennen oli paremmin.

Tuollakin rahamäärällä, jonka kaupunki tuhlasi keskuskadun remonttiin - olisi varmaan saatu Jämsään ihan liikennevalot. Niitä tämä kaupunki pikemmin olisi tarvinnut, kuin katuremonttia jota ehkä joskus pitää joskus katua.
ok. Infra piti uusia kyllä.

Blogista. Otettuja kuvia tulee taas jälkipostituksena kuvien ottopäivämäärin. Eli laitan ne kuvat, joita olen ottanut blogin tauon aikana. Talvitauko taitaa tässä blogissa olla se perinne. 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kuvia Kaipolasta 2

 Kaipolassa on uusi tienviitoitus, nyt opastetaan kaipolassakin Eurooppatielle

Tehtaan savuja ilta-auringossa.

Paluubussin odottelua