perjantai 18. tammikuuta 2019

Kuutamo

Yökuvaa. Hyviä kameroita nykypuhelimissa. Varsinkin kun osaa käyttää pistevaloitusta.



keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Jämsän keskuskatu 15.01.2019

Remontti etenee. Talvialantie on katkaistu.

Panorama tällä kertaa. Tuossa se työmaa on pienimmillään. Sikäli järkevä asia ottaa pieninä paloina, kun koko keskusta kerralla sekaisin.


tiistai 15. tammikuuta 2019

Aikataulut piilossa

Jos Jämsästä bussilla tahdot Urjalaan, arpapeliksi menee. Jännitystä elämään. 

Kuvattu ikkunan läpi. Ei siis sisätiloista, joissa kyllä löytyy se aikataulu myös Jämsästä Urjalaan.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Väliaikainen bussipysäkki

Tämä pysäkki ei tarjoa suojaa tuulelta, eikä siinä voi istua. Tämä pysäkki oli säästö pankin kohdalla. Tietyön ajaks siirretty tuohon. Varmaan ihan muistutukseksi että siinäkin on pysäkki.

torstai 10. tammikuuta 2019

Muistoja kesältä. Auringonlaskut pohjoista taivasta vasten

Citymarket - teksti auringonlaskua vasten. Kuten luonto vastaan ihmiskunta ja luonto voittaa aina. Tämä ei mitenkään ole tarkoitettu kyseistä kauppaa puolesta tai vastaan. Sattuupahan vain olemaan rakennettu oikein päin ja katolla kirjaimet, joiden läpi taivas hohtaa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Uusi Grilli

Linja-autoasemalla huomasin uuden liikekyltin.
 


tiistai 8. tammikuuta 2019

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Talvista Jämsänkoskea

Koivutie


Petäjävedelle vievän tien varressa. 

perjantai 4. tammikuuta 2019

Keskitalven aurinko

Valoa taivaalla. Kuvauspäivä oli ensimmäinen kirkas päivä vuonna 2019

torstai 3. tammikuuta 2019

Lumi näyttää tulevan

Kyllähän siihen jakaja tulee ja hyvä niin. Lumi näyttää mitä ei vielä ole.

Keskipäivän aurinko

Kuvattuna Linja-autosta, bussi poikkeusreitillä keskuskadun remontin vuoksi

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Talvikuva

Sentään virtaavan veden äärellä voi talvisin fiilistellä kesän avoimia vesistöjä.