maanantai 28. joulukuuta 2009

Ostosvaunut lumihangessa


Plussa kortin haltia ei vissiin ollut tyytyväinen.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Uutta blogissa!

Pitkän taon jälkeen tämä blogi alkaa taas kukoistamaan. Kytkin kamerakännykkäni tähän blogiin Screendisplay :: Jämsä suoraan, mikä tarkoittaa sitä että merkintöjä voin tehdä suoraan kännykällä - mikä helpottaa blogin ylläpitäjää.

Tie tuntemattomaan


klikkaa kuva suureksi, siirry lähemmäksi näyttöä ja katso kuvaa vähän aikaa liikuttamatta silmiäsi. Kuva alkaa elämään.

Jep. Mobiilimerkintä toimii! Ensimmäinen sellainen.

15. päivän auringonnousu

15.12.2009 auringonnousu.

Koska kuvaajalle sattui moka, niin kaikki kuvat ovat vga-tasoa (anteeksi)
eli kooltaan 640x480
Joten tulipa melko turhaan paleltua tuolla -21c pakkasessa.
Jonain näistä kylmistä aamuista täytynee kait mennä korjaamaan mokansa.

Ensimmäiset säteet kaakosta. Jos resulaatio olisi sattunut olemaan 3megapixelin luokkaa, nii Kaipolan savut erottuisivat paremmin.




perjantai 13. marraskuuta 2009

Talo taivaaseen.

Jämsän kirkko
Kuvattu alhaalta, muttei kuumasta paikasta.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Hautausmäen puut

Surujen mäen alusta
Oikealla kirkko ja hautausmaa.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Illan hämyä ankkalammella.

torstai 10. syyskuuta 2009

Koska se on lähellä.

Himosmökkeilyä syksyllä 2009
Syntymäpäivillä.


maanantai 31. elokuuta 2009

Elokuun loppu

Elokuun 2009
viimeisen sunnuntain
auringonlasku
kuvattuna Pukinvuoresta.


1024 x 768

lauantai 29. elokuuta 2009

Varoitus

Pukinvuoressa pitää varoa jotain MASOJA.
(Maso = masokisti)
Hivenen kärsineessä varoitustaulussa lukee "Varokaa mastosta putoavia jäitä"
Tulossa jossain vaiheessa kuva, jossa kyseinen TV-maston pää häviää sumupilveen.


800 x 600

perjantai 28. elokuuta 2009

Kuva valehtelee

Jämsässä ei ole Koti-Ideaa.

Ja parin vuoden päästä ei ole sitä kiinteistöäkään, jossa se Spar-kaupan jälkeen oli.
Siihen nousee 8 kerroksisia taloja. Ehkä. Siis kenties.


2048 x 951

torstai 27. elokuuta 2009

Kulmaus

Yksi tie, mutta kaksi katua

Toinen suojateistä on kadulla Nahkurinkuja ja toinen kadulla Saharanta.

800 x 600

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Auringonlasku pohjoiseen.

Ja siitä tuli hieno kuva.

Hiidenmäeltä kohden marketteja.


suuri versio - klikkaa kuvaa. Ei sitä aina jaksa näpytellä kuvan kokoa.

tiistai 25. elokuuta 2009

Yömaisemaa

Kun yö koitti.

Taivas pimeni ja keinovaloistus teki työnsä.


maanantai 24. elokuuta 2009

Jämsän Linja-autoasema

Tilannekuva bussiasemalta.

Ennen Linja-autoasema oli Jämsässä Assa. Tuolloin pystyi jopa pelaamaan erän biljardia odottaessaan bussia Assa-ravitsemusliikkeessä joka oli silloisen linja-autoaseman yhteydessä.

Linja-auto lähdössä kenties kohden Kaipolaa.

2048 x 1063

(tästä tuli blogin suosituin sivu 20.1.2010)

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kaukolämpöä rakennettiin.

Tervetuloa
(jos pääsette)
Kaukolämpöä rakennettiin siltakadun pituudelta.


lauantai 22. elokuuta 2009

Katuvalot alkavat jo syttymään.

Syksy tulossa - valoa pylväissä

Juuri kun painoin kameran laukausinta - yksi niistä sammui jättäen punaisen hehkun.


1024 x 768

perjantai 21. elokuuta 2009

Järvi nimeltä Päijänne

Tyyni Päijänne.
Kuvattu Pihlajakoskella


2048 x 1536

torstai 20. elokuuta 2009

Kesäilta järvellä

Auringonlaskun kajo järven laineissa.
Ja talvella tämä kuva saa aikaan kaipuun kesään.

1500 x 1017

maanantai 17. elokuuta 2009

Suihkulähde

Maauimala



Tuonkin lämpimän kesäillan muistoksi. Talvisin tätäkin kuvaa katsoo kaiholla kun ulkona on ihmiselämälle vihamielinen ympäristö.

maanantai 10. elokuuta 2009

Yllätyksellistä

Alastomia naisia
JÄMSÄNJOESSA !

Rentouduin joen rannassa penkillä istuen, kun puiden taakse tuli lauma noin 20 vuotiaita nuoria naisia. He - ilmeisesti näkemättä minua - ottivat kaikki vaatteensa pois ja pulahtivat Jämsänjokeen uimaan.

En ehtinyt ottaa kameraa päälle, joten tässä naku kuvan sijaista on toissapäiväinen auringonlasku.



Tämä tarina on totta. Voin mennä vaikka valheenpaljastuskokeeseen. 

Muistutukseksi itselleni: Sinulla on kamerakännykkä..  Jos olisin kuvannut tilanteen, sillä kuvalla olisi saanut kyllä yhden palkallisen vapaapäivän järjetettyä.

perjantai 7. elokuuta 2009

Vitikkalan Kartano

Ikkunoista heijastuu uusi aika


1295 x 1536

tiistai 4. elokuuta 2009

Jämsä's Skyline

Ankkalampi peili


1242 x 1768

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Kissat kadoksissa

Kissat katosivat Jämsän rautatieasemalla
Näitä ilmoituksia on ilmestynyt ympäri kaupunkia, joka 8. pylväässä on paperi kiinni.
Eli kissat todellakin tahdotaan takaisin.
Joten tietenkin tahdon auttaa tämän blogin kautta.
Oletteko nähneet niitä?
Kuva suurimmassa koossa ja siitä löytyy tarvittavat tiedot.
2048 x 1536

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Sillan alla uutta

Kyllä ne teinit siellä
GRAFIITTEJA
ovat tehneet.
Vitikkalan sillan länsipääty.

800 x 900

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Rautiainen ja Kuosmanen JÄMSÄSSÄ :)

Timo Rautiainen ja Sakari Kuosmanen Jämsässä!
Akuliinan kesäfestivaalit päättyivät loistavasti. Upeaa musiikkia ja hienoa fiilistä keskusaukiolla.

Blogin ylläpito (siis minä) jutteli keikan jälkeen Rautiaisen kanssa. Jos joku on kanssa ihmetellyt Trio Niskalaukauksen kappaleessa "Lajinsa viimeiset" olevaa ihan 1990 - luvun alun yhdeltä uuden virreltä kuuluvaa osaa - niin sanottakoon että itse Rautiainen sanoi että kyseessä on silkka sattuma.

Taas yksi upea hetki Jämsässä.

(suuri koko, klikkaa suureksi)

torstai 9. heinäkuuta 2009

Iltahetki keskustassa

Pohjoisen taivaan rusko
tiesi sadetta torstaiksi.
Tilanne:
Happoradio soi taustalla, keskusaukiolla osana Akuliinan kesäfestivaaleja.
Humalaisia ihmisiä ja elämän vilinää.

1024 x 768

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Yksi auringonlasku

Matalan tason kuvakulma.


1290 x 768

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Väylä yli joen

Se on ..


2046 x 1368

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tutusta virkistävää

Uusi näkemys Jämsänjoesta.
klikkaa isoksi


970 x 432

Pitkä aikainen tauko päivityksissä on kohta mennyttä, uusia kuvia on rutosti tarjolla.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Iltamaisemia

S-kauppa illan viimeisissä auringonsäteissä.


2036 x 1048

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Pala tätä kaupunkii

Missä Siltakatu ja muut tiet kohtaavat

2048 x 1548 - eli iso kuva klikkaamalla :)

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Viimein

Siihen meni monta riviä paikallislehden
tekstiviestipalstasta, mutta viimein Jämsässäkin on
KOIRAN KAKKA ROSKIKSET

Muita uutisia..
Juopot törttöilleet ympäri seutukuntaa, Humalainen peruutti vanhan naisen päälle kahdesti Koskenpäällä. Vanhus joutui sairaalaan, kuski putkaan.

Mutta edelleen.. Ennustan tulevaisuutta.
Ennen ihmiset valittivat siitä, että kaduilla on paskaa ympäriinsä. Tulevaisuudessa he valittavat auringonpaisteessa kärventyneiden koirankakka roskisten hajusta.

1024 x 768

perjantai 26. kesäkuuta 2009

asuntojen peilaus lammesta

Iltahetkellä Lamminsuolla
Ja kaupungin keskustasta kuului livemusiikki.
Kohta on Akuliinan kesäfestivaalit, Jämsän keskustassa.

2048 x 1536

torstai 25. kesäkuuta 2009

Joki sorsat

Sorsaperhe
YLÖSNOUSI
joeasta torstaina!

Äitisorsa ja yksi hänen kahdestatoista lapsestaan.

1226 x 1000

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kukat kesäyössä


Kasvin nimi tais olla Kirsikka.


1024 x 768

torstai 11. kesäkuuta 2009

Hohtava suoja

Kuvakulma yölliseen Jämsään.

800 x 900

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Rannassa

Levolle käy lamppusen tie..

800 x 900

perjantai 29. toukokuuta 2009

Rasti Jämsän yllä

..kuten joku olisi valinnut paikan maalitauluksi


800 x 900

tiistai 26. toukokuuta 2009

Iltahetki

Maauimala illalla.
siis se lätäkkö Jämsässä, jossa uidaan ja vastarannalta otetaan kotiseutukuvia lukiosta, kirjastosta sekä patsaasta.

2048 x 1536

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kaupunki pysyi kuivana

Sekin sade ohitti Jämsän.
Ei aamun jälkeen tullut suurta sadetta kaupunkiin. 

1024 x 960

Jämsä taivaan vihan vieressä

Ukkonen kävi tänään vierestä.
Jyrinä pelästytti ilmeisesti oravan.

12048 x 960

maanantai 18. toukokuuta 2009

Puu ja isompi puronen


Kesäistä alkaa jo olemaan aika lailla. 

Hiljaa virtasi Jämsänjoki.  
..ja virtaa edelleen.

1024 x 768

perjantai 15. toukokuuta 2009

Kosken keskustaa

Jämsänkoski liputuspäivänä. 

Tuolloin satoi aika lailla.
 Jämsänkosken linja-autoasema on varastettu. 
Kuva tilanteesta myöhemmin täällä.

2045 x 960 

torstai 14. toukokuuta 2009

Melkein yksinäinen asema

Yksi kuva Jämsän Linja-Autoasemasta.
aamuyöllä
Tuolloin siellä näkyi olevan vain yksi yön kulkija. 

1024 x 768

tiistai 12. toukokuuta 2009

Jämsänkoski ennen sadetta

Kirkon takana sade


2048 x 1536

Aamunkoitto

Hiljaista tuulta, huutoja taksijonosta. 
sunnuntai-aamu Jämsässä. Aurinkokin ehti nousemaan.

1024 x 960