tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kesän kukkia

Lupiineja

Blogissa ollut päivitystaukoa kameraongelmien vuoksi. 
Nykyään kun ei osata tehdä kestäviä kännyköitä. 

Blogi jäi siksi vaille huomiotani vähäksi aikaa, mutta nyt kokeillaan taas uuden logon siivittämällä.
Oli aikakin vaihtaa se. Juhannus meni jo ja logo väitti, että elettäisiin talvea. 

Toisaalta viimeisimmät Googlen tekemät Bloggerin päivitykset tekevät tämän blogin toimittamisesta hankalempaa. Kuten esimerkiksi toiminto, joka estää omien vierailujen näkymisen blogin käviälaskurissa. Itse kun tulee oltua omassa blogissaan, että voisi paremmin hoitaa sitä.
 (Eli blogin testaus, mitä kuvia täällä olikaan, ettei tuu vahingossa sama kaksi kertaa jne)

Sääli, miten Google tekee kaikkensa, jotta internettiä olisi vaikeampaa käyttää.Bloggerin ollessa vielä blogger, pystyi ajattelemaan sitenkin, että jos itse vaikka muuttaakin jonnekin - niin voisi antaa blogin jonkun toisen toimitettavaksi. Enää niin ei voi tehdä, koska blogi tuli - tahdostami välittämättä - osaksi minun google-tiliäni. Samoin oma Youtube-tilini muuttui Googlen valtauksen myötä täydelliseksi tahnaksi käyttää. 

Jos ja kun vielä Google tekee jonkun suuren "parannuksen helpottaakseen palveluiden käyttöä" Niin se siitä. 

Google on omistautunut palveluidensa sekä tuotteidensa pilaamiseen. 
Sen se osaa tehdä mahtavasti. 

Ei kommentteja: