lauantai 15. tammikuuta 2011

Rautatieasema talvella

Jämsän juna-asema.

2048 x 1536
Eipä tiennyt kun kuvausmatkaa tonne tein, että tekisi hyvän työn.

Siellä oli junasta liian aikaisin poistunut, känninen, virolaismies joka oli hukannut kännykkänsä eikä hänellä ollut rahaa. Oli menossa ilmeisesti siskonsa luo Pieksamäelle. Hän ei ollut osannut lukea ovesta, että odotustilat olivat auki.

Istui siinä aseman katoksessa viluissaan. Autoin hänet sisään lämpimään ja sitten aloin selvittämään asioita. Soittelin VR:n puhelinpalveluun kysyäkseni onko tullut mahdollisuuksia maksaa matka vaikka laskulla. Tiesin kyllä tarkastusmaksusta yms.

No hän alkoi olemaan aika epätoivoinen, ei rahaa. Talven kylmyydessä vieraassa maassa ja vieraalla paikkakunnalla. No junalippujen myyntiautomaatti onneksi toimi, vaihdettin puhelinnumeroita ja ostin hänelle lipun Pieksamäen junaan. Odotusaikaa oli vain se puoli tuntia.