keskiviikko 25. huhtikuuta 2007

henkilökohtaisia

Eilen aamulla oli sumuista.
siis.. loistava aamu, kaunis keli.


Jämsä ja Jämsänkoski yhdistyvät. Jämsä kasvaa jälleen. Sitä on jo Orivedeltä Korpilahdelle.
Minulla ei ole mielipidettä asiasta, että olenko vastaan vai puolesta. Tätä blogia toimitetaan jälleen aamulla, ennen aamukahvin nauttimista. Joten ajatukset tyhjää lyö.


Sillä olisi päässyt Jyväskylään.
Olen päättänyt, että mä kyllä joskus tässä - kunhan on aikaa - lähden sinne. Jyväskylään.


Lokki
Liikennepuiston nurmikolla. Henkilökohtaista. Muistan 26 vuoden takaa tapauksen, jossa olin leikkikoulun matkassa tuossa puistossa. Mentiin polku-autoilla ja täti leikki hirveä ja junaa kun tuli niistä varoittavat liikennemerkit polkuautojen eteen.
Tuo lokki ei elänyt vielä silloin.


auringonvaloittamaa.