Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäi historiaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäi historiaan. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Kesäyö vuodelta 2019

Muistoja menneestä.

Seppolan koulu odottamassa purkuaan.


 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Kaupunki vaihtoi paikallisliikenteen harjoittajaa.

 Kohta ei enää näy Jyväskylän Liikenteen busseja. 

Länsilinjat on Jämsän uusi valinta.


 

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Vuori nimeltä Seppolan koulu

Seppolan koulusta on jäljellä enää kellarikerros ja vähän ensimmäisen kerroksen seiniä. Kuvat otettu 14.11.2020

 

 Pukinvuori siintää takana. Jämsä kehittyy koko ajan. Uusia taloja on aina rakennettu, ja sitten purettu - mutta pukinvuori on täällä aina.

Tilanne kuvattuna laajakulmakameralla. Vielä pitää harjoitella sen käyttöä - sormi päässyt kuvaan.




tiistai 27. lokakuuta 2020

Muutoksia katukuvassa

Seppolan koulusta on mennyt jo ruokasali, työverstaat ja liikuntasali. Nyt on päärakennuksen vuoro.


 

lauantai 16. toukokuuta 2020

Maisema vuoden takaa

Kävelytie Ysitien sillan pielessä. Enää ei ole noita puita. Kuva vuoden takaa.

Puut ovat nykyään tuosta poissa, siksi tagi "jäi historiaan"


Tulee nyt aika monta "vuoden takaa" - päivityksiä syystä, että tämän koronan aikana ei paljon ole Jämsässä oleskellut ulkona. Siitepölyallergiat alkavat kohta vaivaamaan.

torstai 1. elokuuta 2019

Tilannekuvaa

Jämsän keskuskatua kuvattuna 30.07.2019










 
 Eipä paljon Suomea kuullut katukivien asentajien puheissa, vaikka Jämsässäkin iso työttömyys - niin jostain Aasiasta työvoima tähänkin muutokseen piti hankkia.


 Jämsän ydinkeskustan vilkkain liikenneympyrä

torstai 4. heinäkuuta 2019

Rautatieasema ilta-auringossa

Vielä vanha junamaatti seisoo aseman edessä. Uutisissa oli, että niitä aletaan vaihtamaan uudenlaisiin alkaen pääkaupunkiseudulta.

(tagi "jäi historiaan" lisätty myöhemmin ja tarkoittaen kuvassa näkyvää vanhaa junalippu-automaattia. Nykyään on uudempi)

torstai 25. huhtikuuta 2019

Tyhjilleen jäänyt.

Kaipola, Oritun talo. Tyhjillään, sähköt katkaistu. Ei alakerta saanut lupaa terassin ylläpitämiseen, se näkyy kuvassa vasemmalla.

Toivottavasti joskus asiat muuttuvat ja tagi "Jäi historiaan" on postettava tästä päivityksestä.

Blogin käviälaskuri jostain (googlesta johtuvasta) syystä ei ole aikoihin toiminut. Kuitenkin tämän blogin tilastoissa se näytti lukua 57 046  (25.4.2019)

Muuta tilastotietoa. Viimeisimmän kuukauden vierailut tässä blogissa maittain. Uutena maana on ollut jo pari kuukautta toi Ranska.


Ranska       282
Suomi       190
Venäjä      127
Ukraina      96
Yhdysvallat     20
Israel     12
tuntematon     10
Portugali      7
Argentiina     1
Tšekki      1

(HYVIN raivostuttavaa käsitellä bloggerin editorissa tekstiä. Sen vuoksi yritän vältellä suurempia tekstiosioita tässä blogissa. Yritin tuota taulukkoa parantaa, mutta mahdottomuus, eikä asia nyt niin tärkeä mielestäni ole - että alkaisin HTML näkymällä editoida. Käviöitä siis on. )

torstai 29. marraskuuta 2018

Kuvasatsi Blogin historiasta

Tässä kun tein töitä tämän blogin eteen, niin huomasin - että nimi Screendisplay :: Jämsä on vuodelta 2006. Eli tämä blogi tällä nimellä on 12 vuotta vanha.

Sen kunniaksi aattelin kaivaa vanhoja kuvia. Niiden laatu on mitä sattuu, johtuen - että kamerateknologia oli 12 vuotta sitten vähän toista - ainakin puhelimissa.

Kollaasi siis tässä:


Tässä kuva siltä ajalta, kun ne Hiidenmäen risteystä uusi. Ennen kevyt liikenne pääsi valtatien ali tunnelissa. Nyt sen pitää ylittää 4 suojatietä ja mennä sillan ali.

 Tämä on kuvattu talvella 2009

Villenkujan rivitalojen rakennustyömaata. 
 Tässä talossa on ollut aikaisemmin veneerakentajan verstas.
Purettiin Villenkujan rivitalojen tieltä takavuosina.
 Paunun koulun rakennustyömaata. Nykyään sekin on ehtinyt jo vaihtamaan nimeään Yhtenäiskouluksi.
 Matkakuva eräältä lämpöiseltä Seinäjoen matkalta. Kuva otettu sillä ensimmäisellä kamerakännykällä, jota tuolloin käytin. Vuosi tais olla 2007
 Kun Jämsän Citymarkettia rakennettiin.
 Jotain talvena satoi lunta paljon.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Seppolan koulu

Maamerkki vetelee viimeisiä keväitään.
Voi jo lisätä tagin "jäi historiaan"

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pitäis pitää paikkaa pystyssä

Asia on tämä. Jämsän yö elämä on laihtunut sillä tapaa, et olohuone - jossa oli elävää musiikkia ja muuten hieno paikka - lopetti. Tälläiset maisemat ja hieno myös sisältä. Jos Jämsässä käytte, muistakaa Ravintola Jokilaakso!

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Jämsä

Elävää musaa keskustassa . Love this town
(tagi "jäi historiaan" lisätty 28.11.2018. Nordea otti ja jätti Jämsän syksyllä 2018) 

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Sirkus Jämsässä

Näytös loppunut,  telttaa puretaan.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Liikennejärjestelyjä

Ristiin mennään.

Jos liikennemerkkejä tuossa lain mukaisesti noudatettaisiin, se tarkoittaisi että jalankulkijat ja pyöräilijät törmäilisivät toisiinsa tuon suojatien kohdalla

Tämä on kohta Jämsässä -  jossa ihmiset rikkovat lakia. Jämsän poliisilaitos näkyy muuten kuvassa vasemmalla, kerrostalon jälkeen.


(tagi "jäi historiaan" lisätty elokuussa 2019 - katu ei enää samannäköinen)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Huonoja revontulikuvia

Valoilmiö

Kerta taannoinen revontuli-myrsky Jämsän taivaalla on todella harvinainen ilmiö, niin ajattelin julkaista nämäkin kuvat. Pokkarin rajoitteet näkyvät hyvin selvästi.

Tämä jo vähän valaisi sitä lumihankeakin havaintopaikalla.






perjantai 23. tammikuuta 2015

Sale Jämsä

Kauppa jossa olin töissä. 
Valitettavasti lakkautettu, vaikka tarvetta oli lähistöllä asuville vanhuksille.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Hiidenmäen risteyksen alikulku (vanha)

Valtatien historiaan jäänyt alikulku

Ennen kevyt liikenne kulki pimeässä alikulussa. 



Kuva otettu tammikuussa 2008

maanantai 3. marraskuuta 2014

Maamerkki tämäkin

Pysäkin pullo

Grillikioski Pysäkin katolla.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Keskustassa uutta

Ja sitten valitaan otsikko, joka antaa blogille osuvuutta tulevia Google hakuja ajatellen..
THAI-HIERONTAA JÄMSÄSSÄ

Oikealla näkyvässä liiketilassa on nykyään Thai-hierontapaikka.  Ironisesti entinen eläinekspertti
(tagi "jäi historiaan" lisätty elokuussa 2019. Katu ei enää samannäköinen)